Ehdokkaat uudeksi puheenjohtajaksi ja hallitukseen

Suomen Joogaliiton uusien sääntöjen mukaan liiton hallituksen ehdokasasettelut tuli ilmoittaa 14.2.2024 mennessä. Määräaikaan mennessä ilmoittautuivat puheenjohtajaehdokkaiksi Sirpa Immonen ja Kari Vähä-Ojala. Hallituksen jäseniksi ehdolle ovat ilmoittautuneet Katja Ikonen, Sanna Kullberg, Susanna Sarvanto-Hohtari, Tiina Saukkoriipi ja Ari Vainikka. Ellei tule valituksi puheenjohtajaksi, Vähä-Ojala on ilmoittanut olevansa käytettävissä myös hallituspaikalle.

Sääntöjen mukaan hallitus tekee esityksen hallituksen jäsenten lukumäärästä ja jäsenistä liittokokouksen päätettäväksi. Hallituksen esitys tulee vuosikokouksen esityslistan yhteydessä. Ehdokasesittelyt alla, aakkosjärjestyksessä.

Sirpa Immonen, Helsinki – ehdolla puheenjohtajaksi

Sirpa Immonen hakee Joogaliiton puheenjohtajuutta. Sirpa on helsinkiläinen Jooganopettaja SJL® ja kouluttaja. 

“Taustaltani olen terveystieteilijä ammatillisen opettajan kelpoisuuden kera. Työurani olen tehnyt pääasiassa kehittämisen ja johtamisen saralla sosiaali- ja terveystoimen erilaisissa tehtävissä pääkaupunkiseudulla. Joogapolkuni ensiaskeleet otin 2000-luvun alussa Espoon työväenopiston kurssilla.”

Jooganopettajaksi Immonen valmistui vuonna 2012. Joogaliiton opettaman joogan lisäksi Sirpa on vuosien varrella perehtynyt jonkin verran myös muihin joogasuuntauksiin. Joogaterapeutiksi hän valmistui vuonna 2022.

Immonen on toiminut jooganopettajien kouluttajana vuodesta 2015 alkaen. Matkan varrella kokemusta on kertynyt sekä P-, S- että T-kursseista.

“Kouluttajana olen osallistunut aktiivisesti myös koulutuksemme kehittämiseen, mikä onkin lähellä sydäntäni. Joogaliiton hallitusaikani vuodesta 2020 lähtien olen toiminut koulutustoimikunnan puheenjohtajana.”

Immonen on kiinnostunut ihmisten hyvinvoinnista ja toimintakyvystä. Jooga on ollut vuosia keskeisessä roolissa hänen omassa elämässään. 

“Jooga on monella tavalla muuttanut elämääni, mistä olen kiitollinen ja iloinen. Mutta on toki jotain muutakin. Liikun luonnossa, marjastan ja sienestän intohimoisesti, käyn konserteissa hyvän musiikin äärellä ja silloin tällöin luen hyvän kirjan.

Puheenjohtajana Sirpa haluaa antaa panoksensa joogaopiston toiminnan kehittämiseen ja meneillään olevien rakennus- ja kehittämishankkeiden loppuun saattamiseen.

“Toimintatapani pohjana on luottamus, avoimuus ja halu etsiä yhdessä toimivia ratkaisuja”, hän sanoo.

Kari Vähä-Ojala, Pyhtää – ehdolla puheenjohtajaksi

Kari Vähä-Ojala hakee Joogaliiton puheenjohtajuutta. Kari on joogayrittäjä, jolla on Joogaliiton ohjaajakoulutus.

“Suomen Joogaliiton koulutukseen osallistuminen tammikuussa 2023 oli merkittävä käänne elämäni suunnassa. Kaupunkielämä vaihtui Pyhtäälle vanhan puutalon korjaamiseen. Seuraavaksi työelämä muuttui hektisestä myyntipäällikön roolista joogayrittäjäksi. Entinen suorituskeskeinen elämäntyyli muuttui elämän kokemukselliseksi tutkimiseksi”, Kari kertoo.

Koulutuksen aloittamisen jälkeen Kari on ohjannut noin 100 harjoitusta erilaisille ryhmille ja erilaisissa ympäristöissä sekä yksin, että yhdessä.

“Ennen jooganohjaamista olen ohjannut yli 10 vuotta karatetunteja Kobushikai dojolla ja kulkenut samalla matkaani karatekana mustalle vyölle (2. dan).”

Puheenjohtajana Vähä-Ojala haluaisi keskittyä erityisesti yhteistyön ja avoimuuden edistämiseen liiton sisällä.

“Uskon vahvasti, että yhdistystoiminnassa keskinäinen luottamus ja avoimuus luovat pohjan rakentavalle ja kestävälle kehitykselle. Pidän tärkeänä, että jokainen jäsen kokee voivansa osallistua ja vaikuttaa liiton toimintaan.”

Vähä-Ojala on ollut aktiivisesti mukana lukuisten yhdistysten toiminnassa. Työelämän puolelta hänellä on kokemusta johtotehtävistä tuotantopäällikkönä sekä myyntipäällikkönä.

“Kyky johtaa tiimejä ja projekteja ovat keskeisiä vahvuuksiani. Olen tottunut ottamaan vastuuta ja tekemään päätöksiä yhdessä muiden kanssa. Olisin iloinen mahdollisuudesta toimia Suomen Joogaliiton puheenjohtajana. Yhdessä voimme viedä liittoa eteenpäin entistä vahvempana ja yhteisöllisempänä”, hän sanoo.

Katja Ikonen, Helsinki – ehdolla hallitukseen

Katja Ikosen joogapolku alkoi parikymmentä vuotta sitten. SJL-joogan pariin hän löysi kursseilla Helsingin Joogahuoneella Sörnäisissä. 

“Oma joogapolkuni lähti sittemmin syvenemään jooganopettajaopintojen myötä vuonna 2023. Tällä hetkellä ohjaan joogaa kahdesti viikossa päivätöiden ohella: yhtä ryhmää Helsingin Joogaterapiayhdistyksessä ja toista Käpylän Kylätalolla.”

Työurallaan Ikonen on toiminut pääasiassa yhdistysmaailmassa maahan muuttaneiden parissa. Viimeisten reilun kymmenen vuoden ajan hän on työskennellyt yhdistysten hallinnossa toiminnanjohtajan tehtävissä. 

“Elämä on toki ehtinyt tarjota työsaralla yhdistystyön ohella muutakin, muun muassa matkaoppaana työskentelemistä Egyptissä sekä tuottajan töitä teatterissa.”

Tällä hetkellä Katja on päivätyössä toiminnanjohtajana Jade yhteisö ry:ssä, ikääntyvien maahan muuttaneiden yhdistyksessä. Jaden kaltaisessa pienessä yhdistyksessä toiminnanjohtajan tehtävät ovat hyvinkin monipuoliset vaihdellen taloushallinnosta, esimiestyöstä ja viestinnästä verkosto- ja asiakastyöhön ja tarvittaessa kahvin keittoon.

Päivätyön suola ovat ihanat erikieliset ikäihmiset, joita Katja kohtaa työssään päivittäin, sekä ihmisten lisäksi tehtävien moninaisuus.

“Summa summarum: yhdistysmaailma on tullut työn kautta hyvinkin tutuksi vuosien varrella ja tätä työssä karttunutta osaamista haluan tarjota myös Joogaliiton käyttöön.” 

Ikonen kertoo olevansa luonteeltaan sosiaalinen introvertti, harmoniaa, kauneutta ja luontoa rakastava kaupunkilainen. Vapaa-aikaansa Katja viettää perheen (kaksi tytärtä) ja joogan parissa. Hän pitää myös ikonien maalaamisesta, karjalaisesta kansantanssista ja sukelluksista kirjojen pariin. Talvisin Katja viihtyy suksilla tai pulahtaa  avantoon. Kesäisin hänet löytää viljelypalstalta tai villiyrttien parista.

“Juuri nyt sydän kutsuu joogan pariin, edistämään joogan tuntemusta ja harrastusta Suomessa sekä kehittämään yhdessä Joogaliittoa ja -opistoa”. 

Sanna Kullberg, Helsinki – ehdolla hallitukseen

Sanna Kullberg on toiminut pitkään joogan parissa ohjaajana.

“Minulla on halu vaikuttaa sekä olla mukana liiton toiminnassa. Jooga on minulle elämäntapa ja tärkeä voimavara.” 

Kullberg on osallistunut Suomen joogaliiton jooganopettajakoulutukseen, arvioitu valmistuminen on kesäkuussa 2025. Lisäksi hän on osallistunut Svastha Yoga Therapy, sekä Joogatilan ja Samatvan joogaterapiakoulutukseen.

“Olen toiminut Joogaterapiayhdistys ry:n hallituksen jäsenenä, josta uskon olevan hyötyä hallitustyöskentelyssä. Lisäksi olen taittanut yhdistyksen lehteä, mikä on vahvistanut osaamistani viestinnän ja julkaisujen parissa.”

Sanna on valmis panostamaan tarvittavan ajan ja energian voidakseen kehittää liiton toimintaa yhdessä muiden hallituksen jäsenten kanssa.

“Olen tiimityöskentelijä ja pystyn toimimaan yhteistyössä monenlaisten ihmisten kanssa. Suomen Joogaliiton hallituksessa voisin tehdä käytännön toimia”, hän sanoo.

Susanna Sarvanto-Hohtari, Kaarina – ehdolla hallitukseen

Susanna Sarvanto-Hohtarin elämä sai vahvasti uutta suuntaa hänen aloittaessaan jooganopettajan opinnot Saarijärvellä vuonna 2023. 

“Olin toki harrastanut joogaa ennen opintojen alkua, mutta opintojen myötä käsitykseni joogasta on avartunut ja syventynyt. Jooga on tukenut minua kasvussa ihmisenä ja suhteeni luontoon, muihin ihmisiin ja ylipäätään elämään on vahvistunut positiivisesti.”

Susanna sanoo olevansa kiitollinen saadessaan osallistua Suomen Joogaliiton jooganopettajan koulutukseen. Opiskelut etenevät hänelle sopivassa tahdissa. Tällä hetkellä menossa ovat jooganohjaukset ennen seuraavaa opintokurssia.

“Jooganohjauksesta ei toistaiseksi ole tullut minulle päätoimista ammattia, mutta voin toteuttaa joogaa jokapäiväisessä elämässäni. Minulla on vahva luontosuhde. Liikun paljon metsässä esimerkiksi sienestän, ja muutoin vain tuntien luonnon tuoksuja, värejä, muotoja ja ääniä.”

Sanna kertoo olevansa utelias ja innostuva ihminen, joka on aina pitänyt opiskelusta. Koulutukseltaan hän on oikeustieteen kandidaatti ja varatuomari ja hänellä on ylempi AMK-tutkinto liiketaloudesta. Hänellä on myös pari ammattitutkintoja ja opettajan pätevyys. Työt ovat vieneet hänet kansainvälisiin tehtäviin, työoikeuden pariin sekä monenlaisiin hallinnollisiin töihin.

“Olen ollut pitkään esihenkilö- ja johtamistehtävissä. Ajattelen niin, että koulutukseni ja kokemukseni voisivat olla hyödyllisiä hallituksen työskentelyssä. Pidän arvokkaana luottamuksellista, avointa, kuuntelevaa ja ratkaisukeskeistä toimintatapaa. Olisi hienoa, jos voisin antaa oman panokseni Suomen Joogaliiton toimintaan.”

Tiina-Maria Saukkoriipi, Tornio – ehdolla hallitukseen

Tiina-Maria Saukkoriipi on joogannut aktiivisesti vuodesta 2010, jolloin liittyi myös Joogaliiton jäseneksi. Tiina-Maria on käynyt shaktajoogan opettajakoulutuksen, yin-joogakoulutuksen ja opiskellut myös chakrajoogaa.  Hän on harkinnut myös SJL-ohjaajakoulutusta.

”Minulla on kokemusta järjestötyöstä jonkin verran ja toimin useammassa järjestössä vapaaehtoisena. Uusimmat Mieli ry ja SPR. Joogan puolelta minulla ei ole kokemusta”, Tiina-Maria kertoo.

Saukkoriipi haluaa olla mukana jakamassa joogan mukanaan tuomaa hyvää sanomaa niin fyysiseen kuin henkiseen terveyteen. Hän haluaakin tutustua syvemmin opiston toimintaan.

“Minusta on hyvä, kun joogaopisto tarjoaa laaja-alaisesti kursseja eri teemoilla joogaa unohtamatta. Hallitukseen haluaisin, koska siinä asemassa on mahdollista osallistua päätöksien tekoon ja oppia uutta. Lähinnä sydäntäni on koulutus- ja kurssitoiminta.”

Ari Vainikka, Kouvola – ehdolla hallitukseen

Ari Vainikka haluaa jatkaa pestiään Joogaliiton hallituksessa ja opistotoimikunnassa. Hänet valittiin hallitukseen viime syksynä ylimääräisessä liittokokouksessa.

“Olen ollut reilut 5 kuukautta hallituksessa, jossa vastuualueenani on Opistotoimikunnan puheenjohtajuus. Tärkein tehtäväalueeni on Joogaopiston korjausremontti, jonka kustannusarvio on lähes 500 000 euroa. Uskon, että ammatillista osaamistani on tässä tarvittu, ja tarvitaan. Tässä tehtävässä haluan jatkaa. Remontin jälkeen kiinteistön kunnossapito ja kehittäminen kiinnostaa.”

Vainikka työskenteli 47 vuotta telecom liiketoiminnassa eri tehtävissä asentajasta johtajaan kahdessa yhtiössä Telia Oy ja Rejlers Finland Oy. Hän jäi eläkkeelle liiketoiminnan johtajan tehtävästä helmikuussa 2024. 

“Olen tottunut työskentelemään ihmisten kanssa ja samanaikaisesti suunnittelemaan kannattavaa liiketoimintaa. Joogaliiton kannattavan toiminnan pyörittämiseen tarvitaan uusia ideoita, sillä joogatoimialalla on paljon kilpailijoita.” 

Kustannushaasteiden kurissapitämiseksi tarvitaan Arin mukaan ideoita ja jämäkkyyttä.

”Joogaliitossa talouden hallintaa täytyy kehittää ja selkeyttää raportteja, joiden pohjalta pystytään johtamista tehostamaan. Joogaopistolla tehdyn toimiston toiminnan kehittämisprojektin tulosten toimeenpanemiseen tarvitaan tekijöitä. Tässä uskon voivani auttaa taustani osaamisella.”

Jäsenmäärän kasvattaminen on yksi Joogaliiton isoista ja haastavista tavoitteista. Etenkin nuoret ja miehet puuttuvat liiton paikallisista yhdistyksistä. 

Joogaliiton ohessa Ari toimii Kouvolan Kukko-Martoissa, Vainikat sukuseurassa ja taloyhtiönsä hallituksessa. Harrastuksiin kuuluvat kuntosali, lenkkeily, opiskelu, lukeminen, kirjojen kuuntelu ja matkailu. 

“Työn tekemistä en ole kokonaan lopettanut. Toimin kansalaisopistossa talvikaudet jooganohjaajana ja kuntosaliohjaajana”, Jooganopettajaksi SJL® syksyllä 2026 valmistuva Ari kertoo. 

Perheeseen kuuluvat kaksi poikaa ja viisi lastenlasta, joista vanhin, 15-vuotias tyttö, asuu Arin luona. Ari jäi leskeksi vuonna 2018. Ystävä ja kollega on luonnehtinut häntä mieheksi, joka ei tuulessa heilu.