Kirkkonummelainen 84-vuotias jooganopettaja Heikki Nurminen on meditoinut ja joogannut puoli vuosisataa. 60-luvun puolivälistä 90-luvun lopulle hän toimi Radion sinfoniaorkesterin huilistina. Viimeiset kolme vuosikymmentä hän on parantunut monen ihmisen vaivoja keskipohjalaisen jäsenkorjauksen avulla.
Heikki syntyi vuonna 1938. Koska perheellä ei ollut varaa kustantaa Heikin opiskelua Sibelius-Akatemiassa, lahjakas ja aktiivinen 14-vuotias poika meni Helsingin olympialaisvuonna 1952 sotilassoittokuntaan Dragsvikin varuskuntaan. Siellä hän oli soitto-oppilaana neljä vuotta. Päiväraha oli aluksi 60 silloista penniä. Sillä sai kuusi munkkia varuskunnan kahviosta.
Kun 18-vuotiaalle tuli valintatilanne: vakituinen virka marssimusiikin soittajana tai lähtö varieteeseurueen kanssa kiertämään Saksaa, valinta oli Heikille helppo: ensin Linnamäelle soittamaan ja sitten Saksaan.
Vuonna 1966 tapahtui toinen suuri muutos Heikin elämässä. Hänet valittiin Paavon Berglundin johtaman Radion sinfoniaorkesterin huilistiksi. Se oli vaativa paikka, koska sotilassoittokunnassa Heikki ei ollut saanut erityistä huilunsoiton opetusta.
– Sinfoniaorkesterissa jouduin työskentelemään taitojeni ylärajoilla. Se synnytti ankaran fyysisen ja psyykkisen stressin. Suuret konsertit olivat suuri stressi. Kun kapellimestari loi katseita minuun, pelkäsin, että hän on kriittinen soittoani kohtaan. Pulssi hakkasi niin nopeasti ja niin lujaa, että pelkäsin tulevani hulluksi. Kyse oli ”elämästä ja kuolemasta”.
Anna hengityksen virrata
– Kun aloin etsiä ratkaisua tilanteeseen, käsiini eksyi joogakirja, jossa sanottiin: se, joka hallitsee hengityksensä, hallitsee pulssinsa. Takerruin tähän kuin hukkuva pelastusrenkaaseen avomerellä.
– Hengitys hidastuu, kun antaa sen levollisesti virrata itsestään. Kun niin tein, tuli hyvä, paineeton olo. Pulssi hidastui. Näin selvisin paniikkitilanteista. Ehkä en olisi selvinnyt ilman joogaa.
Heikki aloitti joogan opiskelun ottamalla kirjan käteensä. Kirjan nimi oli Urheilu ja jooga. Silloin ei juuri muita joogakirjoja Suomessa ollutkaan.
– Tein pilkuntarkasti kuten kirjassa neuvottiin. Harjoittelin sinnikkäästi perfektionistin tavoin. En suosittele täydellisyydentavoittelua kenelläkään.
Sitten Heikki alkoi etsiä opettajaa. Hän löysi Tuure Aran ja Mielikki Ivalon.
– Aran luona kävin vain yhden kerran. Se riitti. Ara oli minulle liian esoteerinen. Hänen parvekkeelleen ilmestyi vihreitä avaruusolentoja. Se ei ollut minua puhutteleva tarina. Jätin lempeät jäähyväiset.
– Intiassa joogaa opiskellut Ivalo esitti päälläseisontaa usein. Se vaikutti itsekeskeiseltä ohjelmanumerolta. Mutta opin joogan tekniikkaa häneltä.
– Kävin myös Uttam Soodin tunneilla. Myös häneltä sain hyödyllistä teknistä tietoa. Mutta kaipasin jotain enemmän.
Näin kokeilemalla Heikki sai tietoa joogasuuntauksista. Joogaliiton perustajien porukka veti häntä puoleensa. Hän oli mukana liiton perustavassa kokouksessa.
Heikki ymmärsi vähitellen, että on syytä olla lempeä itselleen.
– Harjoittaminen saa sujua epätäydellisesti. Ei ole järkevää lannistaa itseään liian korkeilla tavoitteilla tai mielikuvilla. Silloin hukkaa energiaa epärealistisiin pyrintöihin.
Joogan asanat ovat olleet oiva ja tehokas tie Heikille siihen, että hän jaksaa edelleen kahdeksankymppisenä hoitaa työn ja arjen rutiinit.
– Jooga- ja meditaatioharjoitukset ovat tuoneet elämääni valtavasti laatua, onnea ja tyhjää tilaa, mikä on ollut välttämätön edellytys, että uusia ideoita on voinut syntyä. Meditaatio on selkeyttänyt ajatteluani. Olen kiitollinen kaikille ihmisille, joiden kanssa olen ollut tekemisissä joogan ja meditaation parissa. Kaikilta ihmisiltä oppii.
– Kun on vaikeaa, hengitän sisään ja uloshengityksen aikana sanon: ”Kyllä minä tästä selviän.”
Säännöllinen harjoitus
Heikki korostaa jooganohjaajan oman harjoituksen tärkeyttä. Se on tärkeää ohjaajan oman kehittymisen kannalta. Se on tärkeää myös siksi, että siten ohjaaja voi jakaa tietoa, jonka hän on havainnut hyväksi.
– Ei ole vakuuttavaa, jos opettaja joutuu kertomaan, että näin hän on kuullut. Opettajan kannattaa puhua siitä, mitä itse on ymmärtänyt. Pelkkä kirjanoppineisuus ei kanna pitkälle. Opettajan on hyvä tuntea heikkoutensa ja vahvuutensa.
– Harjoittaja löytää vähitellen syvempiä asioita, kirkkautta ja selkeyttä, kun hän harjoittelee säännöllisesti. Hän voi sen perusteella jakaa ymmärrystään opetuksessa ja elämässä. Harjoittelemme käytännön vuoksi, ei teorian takia.
Heikillä on pitkä kokemus joogan ja musiikin opettamisesta. Kummassakin tärkeä periaate on ihmisten vahvuuksien korostaminen. Se on paljon tärkeämpää kuin heikkouksien etsiminen ja niihin takertuminen.
– Hyvä opettaja näkee, missä on uinuvia mahdollisuuksia. On tärkeää virittää toivon mahdollisuus. Mutta kannettu vesi ei kaivossa pysy. Haluan, että liekki herää oppilaissa itsessään. Pyrin siihen, etten lannista kenenkään motivaatiota. Mieluummin harjoittelua joka päivä vähän kuin silloin tällöin paljon.
– En koskaan määrittele oppimisen ylärajaa. Se kannattaa jättää auki. Lahjakkuus selittyy enimmäkseen harjoittelulla. Mitään oikotietä ei ole. On hyvä harjoitella keskittyneesti. Mutta ei ole järkevää luoda piiskaavaa, rankaisevaa, suorituspaineista harjoittelua. Se ei ole fyysisestikään terveellistä. Ilon kytkeminen harjoitukseen on tärkeää. Hyvä on, jos opettajasta huokuu iloa. Sisäistä iloa, ei keinotekoista teennäistä iloa. On syytä luoda toivoa. Keinoihin sisältyy lopputulos.
Nopeasti mielenrauhaa
Heikin mielestä aina on mahdollista, että joogan ja meditaation harjoittaja löytää elämää, joka mahdollistaa suuremman tilan, suuremman tyhjän tilan tajunnassaan. Silloin on enemmän tilaa ilmaantua asioita, joita toivoo itselleen.
– Uusi tarvitse tyhjää tilaa. Se tarvitsee varsinkin joksikin tulemisen tarpeesta vapaata tilaa.
Heikin mukaan mielenrauhaa voidaan saavuttaa mekaanisella harjoituksella tai antamalla mielenrauhan ilmentyä.
– Mekaanisesti mielenrauha voidaan tavoittaa esimerkiksi laskemalla hengityksiä tai muuten hengitykseen keskittymällä. Näin saavutettu mielenrauha ei useinkaan kestä kovin pitkään.
– Hengitysten laskeminen on meditatiivinen harjoitus. Se on hyvin tärkeää kiireisille, hektisille, hermostuneille ihmisille. Se tuottaa mekaanista mielenrauhaa, rauhallisuuden tunnetta.
– Eräs parhaimpia tapoja toteuttaa hiljentyminen on ohjata kymmenen hidasta hengitystä, tai antaa ihmisten hengittää hiljaisuudessa jonkin aikaa. Turvallinen, hyvä harjoitus. Näin kutsutaan mieli kotiin. Ilman virtaus on perusjuttu. Hengityksen tulee virrata vaivattomasti kuin vuoripuro.
Onko akkunasi auki?
Asanoiden avauduttua Heikille, hän kiinnostui entistä enemmän meditaatiosta. Hän löysi opettajakseen Margareta Sipolan, jolla oli tarkoituksella vain kolme oppilasta, jotta keskustelut eivät hajoaisi sekavasti taivaan tuuliin.
Margareta neuvoi: ”Istu hiljaa ei-minkään vuoksi ja ole koko ajan tietoinen siitä, miksi sinä et voi istua hiljaa ei-minkään vuoksi.”
– Oli onni, että sain tällaisen ohjeen. Usein nykyään meditaatio-opetuksessa luvataan, että meditaatio johtaa vastarannalle, että saavuttaa jonkun päämäärän.
– Kun tarkastellaan elämää suoraa nähtynä, havaitaan, että aikaa, etenkään psykologista aikaa ei ole. Psykologinen aika on tulevaisuuteen siirrettyä henkisen muutoksen tarvetta.
Heikin mielestä meditaatio on nykyään joutunut jonkinlaiseen alennusmyyntiin. Lupaus meditaation helppoudesta, keveydestä ja pitkälle viety tuloshakuisuus eivät Heikkiä miellytä. Hän ei halua päästää harjoittajaa helpolla.
– Melkein kaikki, mikä huojuu ja humisee, nähdään nykyään meditaationa. Varsinainen meditaatio on tajunnan tyhjenemistä sisällöstään.
Vaikka pyhiinvaeltaja vaeltaa sinne ja tänne, meidän ei Heikin mielestä tarvitse mennä minnekään. Sisäisen tyyneyden voi saavuttaa paikassa kuin paikassa.
– Kun olemme tällä puolen rantaa, olemme jo perillä.
Vanhassa tekstissä lukee, että sinun tulee tarvittaessa pystyä hiljentämään solisevan vuoripuron ääni. Se tarkoittaa, että ajatustoiminnan tulee tietyllä tavalla loppua. Se tarkoittaa harjoittelua ja harjoittelua. Se tarkoittaa perusteellista, avointa ja kriittisen rehellistä itsen tarkkailua. Tätä on vaikeaa opettaa nykyään, koska ihmiset ovat niin lyhytjännitteisiä, niin hektisiä, niin kiireisiä, niin tuloshakuisia ja niin nautinnonhaluisia.
– Toisaalta se ei ole sen kummempaa kuin vanha zen-ohje: ”Kun syöt, niin syö. Kun kävelet, niin kävele.” Yksinkertaista, mutta ei aina helppoa. Älä jää lillumaan jonkin esoteerisen näkemyksen varaan. Älä odota taivasnäkyjä.
Heikin mielestä yksi ongelma on siinä, että, me emme tahdo kestää selittämättömiä asioita. Meidän kannattaisi hyväksyä, että moni asia jää meille tuntemattomaksi.
– Mieli ei siedä tyhjiötä, sinne ilmestyy aina jotain. Tajuntamme on usein täynnä käsityksiä, mielikuvia, mielipiteitä ilman, että asioita olisi suoraan nähty. Siinä piilee ansa. Ihminen kuvittelee, että hän löytää uusia käsityksiä, kun hän ahtaa täyteen tajuntaansa jotain lisää. Ne ovat vain käsityksiä, jotka on ladottu vanhojen käsitysten päälle.
– Tajuntaan ei tule uusia käsityksiä, jos ei ole vapaata tilaa. Uusi tarvitse tyhjää tilaa. Tuota tilaa syntyy, kun istut hiljaa, kun katselet tajunnan virtausta. Havainnoit asioita sellaisenaan kuin ne ovat ja annat kaiken mennä.
Eli napita aivosi auki. Anna tuulen hyväillä niitä.
– Ihmisen mieli on kuin iso tupa. Luovat vapaat ideat puhaltavat pihalla. Usein ajatellaan, että tulee ottaa koppa, puristaa tuuli nyrkkiin ja laittaa ajatukset koppaan. Se ei toimi.
– Kannattaa avata tuvan ikkunat. Jos on otollinen hetki, sisälle tulee ideoita. Kannattaa harjoitella akkunoiden avaamista.
Bruce Lee ilmaisi asian täten: ”Tuulta ei voi kutsua. Mutta ikkunan voi pitää auki.”
Anna asioiden ilmentyä
Heikin mukaan mielenrauha ja selkeys ovat asioita, joita ei voi tekniikalla saavuttaa. Mutta säännölliselle harjoittajalle ne ilmentyvät jossain vaiheessa, kun aika on kypsä ja kun omaan tajuntaan on tullut tarpeeksi tyhjää tilaa. Täyteen tajuntaan ei mahdu uutta. Vanhaa ja samaa sinne mahtuu. Vanha levy pyörii ja pyörii – usein ikävien ja samojen ajatusten raitaan rahisten juuttuen.
– Ilmentynyt mielenrauha on kestävämpi ja syvempi kuin mekaaninen mielenrauha. Ilmentynyt mielenrauha syntyy ei-tekemisen, mahdollisen vähäisen tekemisen, ponnistuksettoman harjoituksen kautta. Istutaan ja katsotaan tulevia ja meneviä ajatuksia ja tunteita. Äärimmäisen tärkeää on olla tekemättä niille mitään. Meditaatiossa on vaara jäädä tunteiden tai ajatusten ansaan.
– Tyhjä tila on kaiken edellytys. Tyhjä tila luo mahdollisuuksia. Jotta syntyisi jotain uutta ja totta, sen edellytys on, että vanhaa ajatuskäsiterihkamaa poistuu tajunnasta. Tässä on meditaation ydin.
Heikin mielestä meidän tulisi tajuta, ettemme useinkaan elä tässä hetkessä vaan menneisyydessä tai tulevaisuudessa. Silloin mielessä ei ole tarpeeksi tyhjää tilaa. Tyhjässä tilassa on meidän mahdollisuutemme saada oivalluksia. Silloin voi ilmentyä asioita. Silloin tapahtuu jotain tärkeää ilman ponnistelua.
Heikin mielestä edistyminen on sitä, että ahdistaa tai on muuten miinusmerkkinen olo eli elämä on suunnilleen samanlaista kuin ennenkin, mutta ratkaiseva ero on siinä, että roikkumisaika ongelmassa on muuttunut selvästi lyhyemmäksi.
– Ei meditaatio ongelmia poista. Elämä on usein aallokko. On aallon pohjia, on aallon kärkiä. Toista ei ole ilman toista. Ongelmana ei ole ongelma, vaan se, että jäämme ongelmaan kiinni. Meditaatio voi opettaa päästämään irti.
– Rakastan Krishnamurtin lausetta: ”etsimättä oleminen on löytämisen alku.” Mutta on epärealistista ajatella, että aloitteleva meditoija tai joogaaja lopettaisi kaiken etsimisen tai yrittämisen.
– Kannattaa lähteä harjoittamaan arkisella ja yksinkertaisella motivaatiolla. Kipeä selkä, levoton mieli, ahdistus – siinä on aluksi motivoivia seikkoja. Tärkeintä on saada harjoitus käynnistymään. Vähitellen harjoitus jalostuu. Latvaan noustaan tyvestä. Olisi hyvä pitää avoinna myös salamannopean oivaltamisen mahdollisuus hitaan edistymisen rinnalla.
– Meditaatiossa harjoitellaan ei-tekemistä. Meditaatiota ei voi sanoilla selittää. Meditaatio alkaa, kun selitysyritykset loppuvat. Jos juutut joihinkin tuloksiin, silloin harjoitus lähtee itsekkäästä itsestä eli motiivi on egoperäinen.
– Meditaatiossa me emme sensuroi, meditaatiossa emme tee mitään. Tämä voi kuulostaa hassulta, mutta näin me harjoittelemme ei-tekemistä. Se voi olla aluksi raskasta, koska meidät on opetettu kamppailemaan, taistelemaan.
– Meditaatioon alkaa vähitellen tulla asioiden näkemistä sellaisenaan. Kun näkee asiat sellaisenaan, kauhukuvat pienenevät.
Keskitie
Heikki korostaa, että meditaatioon kuuluu epätäydellisyyden hyväksyminen. Vaikka olisi harjoitellut hyvin pitkään, myös silloin ilmenee epätäydellisyyttä. On vaarallista luulla itsestään liikoja.
– Ajatukset toimivat yleensä entisten ajatusten ja käsitysten pohjalta. Nämä ajatukset liittyvät usein meidän egoon eli meidän itsekeskeisyyteen. Kun ego joutuu ulkopuolelle, se käynnistää kaikki hätäreaktiot saadakseen ihmisen uudestaan takertumaan ja kiinnittymään kärsimyspitoisesti prosesseihin, jotka ovat jatkuvasti muuttuvia.
– Eckhart Tolle selittää kirjassaan Läsnäolon voima perinpohjaisesti mekanismit, joilla ego elää huolestuneisuudesta ja vaikeuksista. Se kuormittaa itsensä niillä, ne ovat sen ravintoa. Jos näyttää siltä, että ihminen luo vapautta itselleen, ego pistää kaikki häiriöt päälle esimerkiksi meditaation aikana. Ego ponnistelee vimmatusti saadakseen meidät takaisin häiriöiden pariin. Ajatuksen ylikorostunut mahtipontisuus on egon suurimpia aseita, millä se manipuloi. Manipuloimme itse itseämme.
– Tottakai ajatus on myös tarkoituksenmukainen ja tärkeä työkalu monessa asiassa. Mutta on hyvä tiedostaa sen rajoittuneisuudet ja riskit.
Heikki korostaa, että myös kultainen kahle on kahle.
– Myös askeetikko, joka pyrkii pyhyyteen fanaattisesti on ahne. Henkisten arvojen tavoittelu voi olla tiukan tuloshakuista ja takertumisperäistä. Silloin takerrutaan kärsimykseen. Näyttää siltä, että voidakseen elää onnellista elämää, on liikuttava elämän virran perusliikunnan kanssa suunnilleen samassa tempossa. Silloin elämän laatu paranee huomattavasti.
– Jos meditaatio muuttaa ihmistä, se tarkoittaa ennen kaikkea sen tajuamista, että maailmankaikkeudessa ei ole mitään pysyvää. Toinen edellytys muutokselle on siinä, että jaksaa harjoittaa mielekkäästi.
Heikin mielestä tiedostaminen on kaikille mahdollista. Kuten joku viisas on sanonut: vapautuksen tie on koko ajan avoinna odottaen kulkijaa. Häkin ovi on usein auki. Me vain emme näe tai tajua sitä.
– Kaikki voivat päästää irti takertumisistaan. Silloin vapautuu kärsimyksistä ja saa energiaa, voimaa ja tyhjää tilaa uusille oivalluksille.
Mutta:
– Meidät on rakennettu niin, että kammoksumme muutoksia. Olemme leipääntyneet tiettyyn viihtyisään perusturvallisuuteen.
– Kun tajusin, että maailmankaikkeudessa ei ole mitään pysyvää, ymmärsin, että kärsimys johtuu takertumisesta. Ego ajattelee, että asioiden pitäisi olla pysyviä, jotta ihminen olisi onnellinen. Ihmisen mieli haluaa loppuun saakka löytää jotain pysyvää. Se merkitsee, että ihminen takertuu kärsimykseen halutessaan jotain sellaista, mikä ei ole mahdollista.
Heikki sanoo vähän yllättäen, että usein ihminen ei halua luopua kärsimyksestään, vaikka hän haluaa onnea.
– Olemme usein takertuneet kärsimykseemme, koska se antaa meille väkevän elämisen tunteen. Olemme omassa ansassa. Tämä olisi hyvä nähdä. Aina kannattaa katsoa peiliin. Sitten on syytä antaa ilmiöille oikeat nimet. Sen jälkeen olisi hyvä elää arkipäivässä tietoisena ajatuksistaan, tunteistaan ja aistimuksistaan.
Kyseenalaista kaikki
Välillä Heikki vertaa elämää virtaan. Välillä tiehen.
– Näen elämän tienä. Toisella puolen tietä ihmiset sanovat: asiat eivät ole näin. Toisella puolen he sanovat: näin asiat ovat. Minä haluan päästä sellaiseen ymmärrykseen, joka on vapaa molemmista ääripäistä.
– Tällainen suhtautuminen vie keskitielle. Siitä näkee sekä ei-ihmiset että kyllä-ihmiset. Voi tarkkailla tyynesti ja todeta: ”Ahaa!” – ja sitten seuraa jatko, josta ei voi puhua… Tähän asenteeseen kuuluu oleellisesti se, että hyväksyy oman epätäydellisen vaeltamisen keskitiellä.
– Vaikeaksi asenteen omaksumisen tekee se, että olemme rakastuneet opettajiimme ja omaan viisauteemme. Silloin olemme toisen tai toisen laidan kulkijoita. Keskitiellä kulkeminen edellyttää omista mielipiteistä vapautumista.
– Kun olet lukenut viisaita ajatuksia ja kun kysyt, mitä se on tuottanut, joudut vastaamaan: jatkuvan etsimisen tarpeen. Jatkuva etsiminen, jatkuva opiskelu on kunnioitettavaa. Mutta aavistat, että elämässä on muutakin. Vasta kaikesta tästä irti päästäminen vapauttaa sinut.
Se merkitsee radikaalia, kokonaisvaltaista kyseenalaistamista:
– Tulee kyseenalaistaa kaikki. Tulee kyseenalaistaa kaikki gurut. Tulee kyseenalaistaa kaikki ajatukset. Ja tulee kyseenalaistaa oma ymmärrys.
Lopuksi Heikki hymyillen muistuttaa:
– Harjoittelemme hautaan asti.
Teksti: Veikko Tarvainen