Suomen Joogaliitto osti Saarijärven rannalla toimineen Ranta-Hännilä koulun kesäkuussa 1973. Liikkeelle
koulun muuttamiseksi joogaopistoksi lähdettiin ripeästi. Aivan ensimmäiset talkoolaiset tulivat taloon
omine eväineen. WC:t eivät vielä olleet kunnossa, joten käytettiin ulkorakennuksessa olevia käymälöitä.
Kauppakirja, jonka mukaan Ranta-Hännilän koulu sekä 12,2, hehtaarin tontti myytiin Suomen Joogaliitolle,
allekirjoitettiin 20.6.1973. Kauppasumma oli 120 000 markkaa. Opisto ostettiin velkarahalla.
Erkki Melartinin mukaan se, että Ranta-Hännilän koulu myytiin nimenomaan Joogaliitolle, oli paljolti
saarijärveläisten lobbareiden ansiota. ”Heistä muistamme erityisen kiitollisina vanhakodin johtaja Salli
Oikarin. Hänen työpanoksensa opiston käynnistysvaiheessa oli suorastaan korvaamaton. Hän osteli ja
hankki sänkyjä, peittoja, patjoja, lamppuja, kun mitään ei vielä ollut.”
Koulurakennus vaati kunnostamista ja muutostöitä, mutta rahaa työvoiman palkkaamiseen ei ollut. Heti siis
opittiin toimimaan talkoovoimin. Yhdessä tehden alettiin taloa vähitellen muuttaa Joogaopistoksi.
Ensimmäinen työleiri järjestettiin 1.–6.10.1973.
Apua tuli myös eri joogakerhoilta ja yksityisiltä jooganharrastajilta käytännöllisinä lahjoituksina, esimerkiksi
astioita ja kalusteita. Jotkut antoivat rahaa ja toiset lainasivat. Todellista talkoohenkeä todistaa myös se,
että Raakel Väänänen, joka osallistui ensimmäiseen työleiriin, lainasi tammikuussa 1974 säästöistään
60 000 markkaa talon kunnostamiseen. Kumpikin osapuoli osoitti suurta luottamusta: velkakirja muistettiin
tehdä vasta jouluna.
Ensivaiheessa yläkertaan tehtiin majoitushuoneita, keittiön puuhellan tilalle hankittiin sähköhella ja kahden
opettajan asunnot muutettiin majoitushuoneiksi. Isomman asunnon olohuoneesta otettiin osa
käytävätilaksi ja pienemmästä huoneesta tuli toimisto. Aluksi molempien asuntojen keittiöitä käytettiin
sellaisinaan huoneina.
Kurssitoiminta lähti toden teolla käyntiin kesällä 1974
Kurssilaisille lämmitettiin vettä alakerran saunan padassa, kunnes kattilahuoneen remontti saatiin tehtyä ja
lämmintä vettä alkoi tulla hanasta. WC:t eivät vielä olleet kunnossa, joten käytettiin ulkorakennuksessa
olevia käymälöitä. Niiden ovien takana kurssilaiset kodikkaasti jonottivat aamuin illoin.
Aivan ensimmäiset talkoolaiset tulivat taloon omine eväineen, mutta onneksi kouluruokailu oli tullut
Suomeen jo silloin. Niinpä talossa oli tarpeeksi iso keittiö, jossa alkuun yhteisvoimin ja sitten monesti
talkoohengessä toimineiden emäntien avulla saatiin leiriläisille ja kurssilaisille ruokaa. Käsin tiskaaminen
kuului vielä monta vuotta kurssilaisten ohjelmaan.
Joogaopiston talonmieheksi valittiin asuntoa vastaan Osmo Huhtasaari. 1974 Raakel Väänänen valittiin
emännäksi ja hänen sisarensa Sylvi Honka palkattomaksi keittiöapulaiseksi. Bob Schrader palkattiin opiston
johtajaksi 1974. Hän asui opistolla perheineen vuoteen 1978. Saman vuonna toimistonhoitajaksi nimettiin
Sirkka Kolehmainen.
Kurssitoiminta lähti opistolla toden teolla käyntiin kesällä 1974. Sinä vuonna järjestettiin 26 kurssia, joihin
osallistui kaikkiaan 501 henkilöä. Ohjaajina toimivat Bob Schrader, Sylvi Honka, Gerhard Unger, Erkki
Melartin, Arvo Tavi, Liisa Moilanen, Veikko Saloranta, Maisa Turvanen (nyk. Kivi), Heikki Nurminen, Kirsti
Valanne, Leila Suvanto, Kaija Reinikainen ja Saara Renko.
Kyläkoulusta muistuttavat joogasalina toimivat kaksi luokkahuonetta
Katri Mason pitää uskomattomana, että jo 1974 opistossa oli koko kesän kursseja ja talkooleirejä, ja että
sinne pystyttiin majoittamaan kolmisenkymmentä henkeä.
”Nykyisessä kirjastohuoneessa lehtiä selaillessa voi miettiä, millaista oli, kun huone majoitti Bob Schraderin
koko nelihenkisen perheen tai viisi kurssilaista, melkein vieri viereen sijoitettuihin sänkyihin. Kääntyipä
kumpaan suuntaan tahansa, niin aina tunsi jonkun toisen hengityksen kasvoillaan.”
Vanhasta kyläkoulusta muistuttavat parhaiten joogasalina toimivat kaksi luokkahuonetta. Ruokasalissa
olevat pylväät ovat muistona ulkoseinän rajasta, jota siirrettiin, että saatiin eteinen muutettua ruokasaliksi.
Bob Schraderin perhe tarvitsi asunnon, niinpä entinen ulkorakennus muutettiin heille kodiksi. Bobilaksi
kutsuttu talo valmistui kesäksi 1976. Schraderin perheen lähdön jälkeen taloa alettiin käyttää
majoitustilana. Bobilaa korjattiin 1980- ja 1990-luvuilla majoitukseen paremmin sopivaksi.
1979 rakennettiin savusauna rantaan. Siihen käytetyt hirret tulivat omasta metsästä, kun myrsky oli ne
sopivasti kaatanut. Kustannukset katettiin kuopiolaisen jooganohjaaja Orvokki Hiltusen
testamenttilahjoituksen turvin.
Avoimina vuosituhantiselle joogaperinteelle
1979 eriytettiin ohjaajien koulutus muista kursseista. Ensimmäinen syventävä, suomalaisin voimin
toteutettu viisivuotinen jooganopettajakurssi aloitti 1989 ja ensimmäiset Suomen Joogaliiton kouluttamat
jooganopettajat valmistuivat 1993.
Euroopan Joogaunionin perustaja Gérard Blitz veti Joogaopistolla 1980-luvulla ohjaajakursseja, jotka
vaikuttivat syvällisesti Joogaliiton opetukseen. Blitzin vanavedessä opisto sai myös muita kansainvälisiä
opettajia, muun muassa Faradah Sheikhin, Fernande Valentinin, Heidi Stabenin ja Carla Sgroin.
1990-luvulla keskityttiin kehittämään jooganopettajakoulutusta Euroopan Joogaunionin piirissä sovittujen
kriteerien mukaisesti. Vuonna 2000 Joogaunioni hyväksyi Joogaliiton jooganopettajakoulutuksen,
ensimmäisenä unioniin kuuluvista kansallisista liitoista.
Joogaliitossa tehtiin jo opiston alkuvaiheessa kauaskantoinen päätös, että opisto ei sitoudu mihinkään
yhteen joogasuuntaan, vaan ollaan avoimia joogan vuosituhantiselle perinteelle ja kehitetään
harjoitustapa, joka sopii suomalaiselle jooganharjoittajalle. Tälle pohjalle on syntynyt SJL-jooga.
Kaksi isoa laajennusta
1970- ja 1980-luvuilla elintaso nousi ja ihmisten vaatimukset sen mukana. Viisikymmenluvulla sisävessat ja
suihkut käytävällä olivat luksusta. 1980-luvulle tultaessa toivottiin jo mukavuuksia huoneiden yhteyteen.
Suunniteltiin uusi puoli, nykyinen majoitussiipi, johon tuli kymmenen hotellitason täyttävää kahden hengen
huonetta, kunnolliset tilat toimistolle ja vielä takkahuone saunan ja uuden siiven väliin.
”1980-luvun noususuhdanteessa jouduttiin tekemään päätös rakennustyön lykkäämisestä, koska ei saatu
rakentajia. Yllättävästi sitten rakentajia vapautui, työ pantiin nopeasti käyntiin ja siipi valmistui 1989.
Ehkäpä 1990-luvun lama olisi aiheuttanut projektin siirtämisen epämääräiseen tulevaisuuteen”, Katri
Mason on arvioinut.
Uuden vuosituhannen alkaessa todettiin taas, ettei opistorakennus täytä ajan vaatimuksia, ja erityisesti
keittiötilat olivat puutteelliset ja hankalat. Suunnittelu pantiin ripeästi käyntiin ja todettiin, että
keittiötilojen alle olisi helposti sijoitettavissa luentosali rinnetonttia hyväksi käyttäen.
30 vuotta oli kuunneltu luennot joogasalin lattialla istuen, mutta vuonna 2008 päästiin pöydän ääreen
tekemään muistiinpanoja ja keittiöhenkilökunta pääsi työskentelemään ajanmukaisiin tiloihin. Luentosiiven
rakennus toi mukanaan myös tilat kolmelle uudelle yhden hengen huoneelle.
Miten tämä kaikki oli mahdollista?
Katri Masonin mukaan toinen tärkeä päätös, joka tehtiin opiston perustamisvaiheessa, oli, että toiminta
hoidetaan talkoovoimin.
Näin on toimittu 50 vuotta. Vain toimiston ja keittiön henkilökunta on palkattua, opetustehtävät ovat
talkootyötä samoin kuin kurssien ja koulutusten suunnittelu.
”Vapaaehtoistyö on koko toiminnan kulmakivi. Kaikkina näinä vuosina on löytynyt tuhansia vapaaehtoisia,
jotka ovat olleet eri tavoin vaikuttamassa tämän todellisen menestystarinan syntyyn”, Katri Mason on
todennut.
Talkootyö ei rajoittunut vain Joogaopistossa tapahtuvaan, vaan alkuvuosikymmeninä jäsenyhdistykset ja
erilaiset joogakerhot eri puolilla maata suuntasivat suuren osan toiminnastaan Joogaopiston tukemiseen.
Näin saadut tavara- ja rahalahjoitukset olivat opistolle olennaisen tärkeitä.
Paikan ilmapiiri ei synny hetkessä
Jooga oli useimmille 1980-luvulle ja joillekin jopa 1990-luvulle saakka epäluuloja herättävä vieras oppi, joka
ei oikein sopinut asialliselle ja luotettavaksi katsottavalle henkilölle. Joogaharrastuksestaan olikin monesti
parasta olla hiljaa, ellei halunnut huuhaan tai peräti pakanallisen leimaa. Ennakkoluulot olivat tiukassa.
Soilikki Suntolan mukaan kunnioitettavat pioneerimme jaksoivat kärsivällisesti oikoa hyvinkin vahvoja
ennakkoluuloja ja ennen kaikkea olla itse esimerkkinä. He myös uskalsivat asettaa oman uskottavuutensa
alttiiksi jopa arvostelevien kollegoidensa silmissä.
Ennakkoluuloista huolimatta kiinnostus joogaan levisi entisestään. Joogan hyväksyminen salonkikelpoisten
harrastusten joukkoon eteni vähitellen.
”Maailmassa on monenlaisia joogakouluja. Ne ovat yleensä syntyneet yhden opettajan tai gurun ja hänen
opetuksensa ympärille. Joogaopisto on erilainen. Meidän joogamme on syntynyt monien opettajien annista
omien kokemustemme kristallisoimaksi tavaksi harjoittaa ja opettaa joogaa. Näin joogastamme on
kehittynyt hyvin kokonaisvaltaista. Siitä on kehkeytynyt tie hathajoogasta rajajoogaan.”
Paikan ilmapiiri ei synny hetkessä. Joogan syvällisiä elämänohjeita kunnioittava henki ja perinteet ovat
rakentuneet Joogaopistolle monien, monien ihmisten innostuneesti tekemästä työstä. Työtä on tehty ja
siitä on huolehdittu kuin omasta puutarhasta. Itse kunkin lahjakkuudet on annettu kaikkien käyttöön.
Soilikki Suntola on todennut, että yhdessä toisten hyväksi tehty tärkeäksi koettu työ antaa sisäistä iloa. Ilo
on intuitiivinen viesti sisimmästä – olet tekemässä juuri sitä mitä elämä sinulta odottaa. Joogaopistossa
vallitsevaa henkeä ja perinnettä on syytä vaalia. Joogaopisto ja sen tapa toimia on ainutlaatuinen koko
maailmassa.
Teksti: Matti Koskenranta
Suomen Joogalehti 2/2023
Lähteet:
Jooga juurtui Suomeen. Suomen Joogaliiton 40-vuotistaival. Suomen Joogaliitto ry:n julkaisusarja n:o 30.
Saarijärvi 2010.
Katri Mason: Kyläkoulusta Joogaopistoksi. Joogalehti 2/2013.
Erkki Melartin: Reunamerkintöjä. Suomen Joogalehti 3/2003.
Soilikki Suntola: Joogan tie suomalaisten sydämiin. Suomen Joogalehti 3/2003.
Pirkko Paaermaa: Tähtiä Suomen Joogaliiton 40-vuotistaipaleelta. Suomen Joogalehti 4/2007