Jooganopettaja päättää tunnin ja kehottaa meitä istumaan hetken hiljaa lootusasennossa. Sitten hän nostaa yhteenpainetut kätensä rinnan eteen, kumartaa ja sanoo namaste. Saattaapa joku toinen opettaja kehottaa meitä lausumaan perässä Om shanti shanti shanti. Molemmissa tapauksissa artikkelin kirjoittaja Mikko Hietaharju on vaivautunut ja joskus ärsyyntynytkin. Eikö pelkkä kiitos riittäisi? Kuinkahan moni äijäjoogalaisista tietää, mitä oikein hymistään?
Takaisin luontoon…
Ajatus luonnon ja ihmisen suhteen kaksisuuntaisuudesta on säilynyt vahvana perinteisissä aasialaisissa taiteentekemisissä ja ruumiinkulttuurissa. Esimerkiksi Japanin joogan perinne korostaa muuttumista, ja asennot ja liikkeet muuttuvat vuodenaikojen mukaan. Japanilaisessa kulttuurissahan nuo muutokset ovat esteettisyyden keskiössä: esimerkiksi kirsikankukista nautitaan juuri siksi, että niiden kauneus on lyhytikäistä. Vuodenaikojen vaihtelut koetaan voimakkaasti, milloin ollaan surumielisiä, milloin täynnä energiaa, milloin ahkeria, milloin väsyneitä ja rentoja. Vuodenaikavaihtelut huomioidaan perinteisessä joogassakin, koska myös joogaajat muuttuvat.
Tuo yhteys on ollut länsimaisessakin ajattelussa vahvasti esillä yhden vaikutusvaltaisimman ajattelijan teksteissä. Alexander von Humboldt (1769-1859) loi käsitteen luonnosta, jossa kaikki on hienovaraisesti rihmastona, kommunikoiden toistensa kanssa. Käsitys oli edellä aikaansa tiedeyhteisössä, jossa järki ja tunteet pidettiin tiukasti erillään.
Tunteet ovat pysyneet erossa päättelystä, ja talouselämä on ollut ristiriidassa ympäristökysymysten kanssa. Humboldtin ajattelu kaiken orgaanisen yhteen nivoutumisesta on entistä ajankohtaisempaa nyt kun tarkastellaan ympäristön muutoksia ja uusia uhkakuvia.
Ei ole eroa luonnon kohtalon ja ihmisen kohtalon välillä. Kun toista käytetään hyväksi, toinen kärsii. Ilmastonmuutos ja taloudelliset voimat ovat osia samassa systeemissä. Humboldtin ajatus sivuaa hienosti myös buddhalaista käsitystä merkitysten synnystä yhteenliittymisten kautta. Tyhjäkin saa muotonsa ympäristöstään.
Holistinen ajattelu on mahdollista, mitä todistaa japanilainen käsitys ihmisen ja luonnon keskinäisestä riippuvuudesta. Se näkyy selkeänä japanilaisessa joogassa. Toki sielläkin on samanlaista asanapainotteista ruumiinhuoltoa kuin länsimaissakin, samanlaista kuvastoa sopusuhtaisista ja hyvin kehittyneistä lihaksista ja rennosti hymyilevistä nuorista naisista.
Mutta ajattelutapojen eroista johtuva eriarvoistaminen ei tee harjoitusta missään paremmaksi, olipa lähtökohtana sitten loogis-lineaarinen tai myyttis-romanttinen ajattelutapa – kuten eroa lännen ja idän ajattelutavoissa voitaisiin kuvata.
…ja sieltä pois
Modernin joogan vanavedessä ovat tulleet ”olemme osa luontoa” -hokemat sekä itsehoito- ja oma-apukirjat, ryyditettyinä vaikkapa japanilaisin termein. Meille kaupataan säästämistä (kakeibo), pitkän iän salaisuuksia (ikigai), hetkeen tarttumista (ichigo ichie), rustiikkista kauneutta (wabi sabi), myötätunnon taitoa (omoiyari) ja iloa säkenöivää elämää (kurashi). Lisääntyyköhän kirjojen teho tällaisilla kulttuurisilla omimisilla?
Intian eksotiikkaakin suodattui länsimaisiin sanastoihin. Beatlesien meditaatiokokeiluja seuraavat tunnistivat pian mantra-sanan. Yhdysvaltojen presidenttikilvoissa lähes kaikilla on ollut ”oma mantransa” (Yes We Can, Country First, Make America Great Again). Mantroja kommentoineet politiikan analysoijat ovat olleet ”guruja”.
Lähes jokaiseen intialaiseen uskontoperinteeseen kuuluu tuollainen sanallistaminen (mantrat) ja tarkoituksena on synnyttää sekä maallisia että pelastusopillisia tavoitteita. Uskonnollinen painotus on ollut löytää ennen kaikkea keskittynyt yhteys universaaliin henkeen. Joogassa etsitään yhteyttä ”rajallisen ja rajattoman välillä” (Rautaniemi, 2021).
Ihminen on osa luontoa – olemme samaa tähtipölyä universumin kanssa, kuten astrofyysikko Carl Sagan on todennut. Meitä ympäröivän luonnon toimintaperiaate on hitaus, emmekä aina näe, että muutos on itse asiassa pysyvin luonnon ominaisuus. (Kaza & Kraft, 2000).
Buddhalainen ajattelu ihmisestä osana luontoa korostuu myös intialaisessa mytologiassa: sammakko on eräänlainen bioindikaattori, jonka hyvinvointi heijastaa ympäristön hyvinvointia.
Sadetta rakastava sammakko on niin vakuuttava, että kuivan kauden vitsauksista päästäkseen kuumilla ja kuivilla alueilla etsitään sammakkopari ja niille järjestetään hääseremonia rituaaleineen ihmisten vastaavan mallin mukaisesti. Vieraita voi olla satoja. Häiden jälkeen sammakot päästetään vapaaksi saderukousten saattelemana (Barnett,
2015).
Asanat – syvyyttä vai pintaa?
Joogien periaatteisiin kuuluu kaiken elävän kunnioittaminen. Joogit olivat varsin avoimia vastaanottamaan niitä opetuksia, joita eläimet heille ”näyttivät” käyttäytymisellään. Tarkkailemalla miten eläimet nukkuivat, söivät, valmistautuivat taistelemaan tai ilmaisivat emootioita pelosta kipuun ja myös iloon, joogit muotoilivat asanoita tarkkailevaan oppimiseensa perustuen.
Niinpä nykyisin joogan harjoittajilla on yhteys eläinkuntaan: tekemällä näitä ”eläinperusteisia” asanoita, voimme oppia jotain niistä tavoista, joilla eläimet reagoivat ympäristöönsä. Notkistumme kuin kissa, olemme stoalaisen vakaita kuin lehmä, haemme kobralta parantavaa energiaa, venyttelemme kuin alaspäin katsova koira tai muutosta ja joustavuutta edustavan sammakon asennon jäljittely avaa lantiota ja venyttää nivusia. Eläimiltä voi oppia, jos antaa niiden opettaa.
Patanjalin sutra 2.46 toteaa, että ”Sthira Sukham Asanam” – asana on vakaa ja miellyttävä. Istuma-asento on Patanjalille ensisijaisesti valmistautumista mietiskelyyn, mutta modernissa joogassa siitä on tullut harjoituksen pääasia. Sanskriitiksi lausuttujen asentojen merkitys on vaarassa pelkistyä venyttelyksi, kun intialainen hathajoogan asanaperinne sivuutetaan sujuvasti ja intialaisen kulttuurin juuret harjoituksesta pyyhitään pois.
Jooga steriloidaan, juuret unohdetaan, jotta meillä länsimaisilla harjoittajilla olisi miellyttävä harjoitus. Tässä on kulttuurisen omimisen vaara: unohdetaan harjoituksen alkuperä, historia ja filosofia. Jäljelle jää pelkkä hengityksen myötäilemä asentoharjoittelu.
Asentopainotteisessa harjoituksessa joogaa ei tarkastella filosofisena maailmankuvana tai käytäntönä, vaan joogasta kehkeytyy itsensä kehittämistä, jonka bonuksena tulee kauneus ja kimmoisuus tai stressin vähentäminen.
Tämähän on tietysti hyvä tavoite. Mutta joogasta tulee helposti kulutuskulttuurin uskonto. Jooga toimii sosiaalisena rituaalina, joka poistaa yksilöiltä arkipäiväiset ajatukset tämän itsensä kehittämisen takia. (Andrea Jain, 2015).
Jooga kulutuskulttuurina ei ole vieras meilläkään. Tarvitsee vain käydä hyvin varustetussa joogakaupassa katsomassa vaatteita, kauniisti kuvioituja joogamattoja tai OM-koruja. On houkuttelevan eksoottista pukeutua guruksi: laita valkoiset, löysät housut, pitkä tunika, helmiä kaulaan, ranteisiin renkaita ja päähän jonkinlainen turbaani. Jalat ovat tietysti paljaat ja kasvoilla kestohymy. Tällaista rooliasua ei tietenkään tarvita, tarvitaan kulttuurista sensitiivisyyttä ja kunnioitusta.
Oletteko huomanneet, että jotkut opettajat pyytävät oppilaita istumaan jalat suoraan eteenpäin ja jalkapohjat opettajaan päin? Tätä saattaisi intialainen kavahtaa: jalat ovat epäpuhtaat ja varsinkin jalkapohjien näyttäminen saattaa tuntua loukkaavalta. Eivätkä sormella osoittelu, päähän taputtelu tai kielen näyttäminenkään mitenkään hyviltä tavoilta tunnu.
Kulttuurinen omiminen?
Joogasaleilla kulttuurinen omiminen on tyylipuhtaimmillaan tervehdyksissä ja kiitoksissa (namaste). ”Tunnistan jumaluuden sinussa” namasten käännöksenä olisi ehkä vähän yliampuvaa jooganopettajan suusta kuultuna. Tai ”jumaluus minussa tunnistaa jumaluuden sinussa”.
Namaste-tervehdys on yksi kulttuurisen omimisen muoto, samoin kuin Om shanti shanti shanti -mantran (rauha kanssasi) hokeminen joogatunnin lopussa. Varmaan suurin osa tunnilla olevista ei tiedä mantran tai tervehdyksen alkuperää. Riittäisikö vain ”kiitos tästä tunnista”?
Shanti viittaa vedalaiseen rukoukseen kärsimyksen poistamiseksi. Sitä aiheuttavat oma keho ja mieli, toiset elävät olennot tai luonnon voimat. Vierasperäiset ja eksoottiset sanat kelpaavat kaupallistuneissa kulttuureissa, koska niillä voidaan myydä melkein mitä tahansa.
Mantra ei menetä tehoaan, vaikka sitä toistaisi suomen kielellä. Mantran voima ei ole sidoksissa kieleen tai sanamuotoon, sen vaikutus perustuu siihen, miten sitä käytetään ja missä mielentilassa. Vaikutus riippuu henkilön asenteesta ja keskittymiskyvystä.
Kulttuurisen omimisen, appropriaation, lyhyt määritelmä kuuluu: jokin kulttuuri ottaa toisen, usein alempiarvoiseksi tai vähäpätöiseksi mielletystä kulttuurista asioita ja käyttää niitä omaksi hyödykseen.
Ne, jotka pitävät joogaa muinaisena, puhtaana ja vuosisatoja muuttumattomana käytäntönä, katsovat että moderni epäpuhdas länsimainen jooga tuhoaa ja toisaalta hyväksikäyttää tuota perinnettä.
Kuitenkin jotkut ajattelevat, että jooga muuntuu kulttuurista ja vuosisadoista toiseen, ja he myös ymmärtävät joogan filosofiset juuret, Patanjalin roolin joogafilosofian kehittäjänä lähtien sāmkhya-filosofiasta ja hänen yhteytensä buddhalaiseen kahdeksanosaiseen jaloon polkuun, hathajoogan kehittymiseen ja sitä kautta meille tuttuihin asanoihin, hengitysharjoituksiin ja mietiskelyyn.
Tässä yhteydessä ei nähdä niinkään kulttuurista omimista, mutta modernin joogan vaarana on unohtaa kaikki tuo edellä mainittu ja redusoitua lihaksia venyttäväksi mattoharjoitukseksi.
Joogan harjoittajat idässä ja lännessä ymmärtävät joogan muotojen ja sisältöjen muuttuvan. Intiassa mukautetaan läntisiäkin käytäntöjä omiin harjoituksiin, mutta meidän pitäisi silti tiedostaa joogan alkuperä ja sen aikaiset tarkoitukset, opiskella joogan perustan muodostavaa joogafilosofiaa, sen historiaa sekä suhtautua kunnioittavasti tällaiseen kulttuuriseen vaihtoon.
Jätetään pois eksotiikka joogasta ja keskitytään niihin mahdollisuuksiin, mitä tässä kulttuurisessa ympäristössä voimme joogasta saada. Jätetään pois myös joogan harrastajille selittämätön eksotiikka tai piiloutuminen erikoisuuden tavoittelussa sanskriitin taakse.
Jos tiedostamme kulttuurisen omimisen uhat joogaharjoituksillemme, hyväksymällä, ei mystifioimalla tai ylenkatsomalla aasialaista perinnettä, olemme alussa sillä polulla, josta Patanjali totesi sutrien aluksi: ”Nyt, kun olet valmis, sinulle annetaan joogan opetus, jotta syvä kyky elää avautuu sinulle.”
Yama, niyama
”Olen yhtä luonnon kanssa ja luonto on yhtä kanssani. Arvostan ja kunnioitan maata, taivasta, vettä ja kaikkia eläviä olentoja. Pyrin elämään tasapainossa luonnon kanssa, suojelemaan sitä ja vaalimaan sitä tuleville sukupolville. Olen kiitollinen luonnon kauneudesta, voimasta ja yltäkylläisyydestä ja hyväksyn nöyrästi roolini luonnon ylläpitäjänä. Heijastakoon toimintani kunnioitusta luontoa kohtaan ja toivon aina muistavani, että olemme kaikki kytköksissä elämän verkkoon. ”
Mantran kirjoitti tekoäly Chat GPT, keväällä 2023
Teksti: Mikko Hietaharju
Suomen Joogalehti 3/2023
Kirjallisuutta:
Cynthia Barnett: Rain. Natural and Cultural History. 2015.
Philip Goldberg: American Veda. 2010.
Andrea Jain: Selling Yoga: from Counterculture to Pop Culture. 2015.
Stephanie Kaza and Kenneth Kraft: Dharma Rain. Sources of Buddhist Environmentalism. 2000.
James Mallinson and Mark Singleton: Roots of Yoga. 2017.
Matti Rautaniemi: Tiedonjanoinen joogi. Mistä joogassa on kyse. 2021.
Arvo Tavi: Joogasutra oppaana harjoituksen tiellä. 2014.
Andrea Wulf: The Invention of Nature. The Adventures of Alexander von Humboldt, The
Lost Hero of Science. 2016.