Kun työnä on viitoittaa oppilaat kohti tyyneyden ja rauhan tilaa, oppii hyvin keinot, joilla päästä sinne. Kreeta Ranki muistuttaa, että niitä olisi hyvä soveltaa myös itseensä.
Teksti: Kreeta Ranki
”Sinä voit varmasti koko ajan todella hyvin, kun teet tällaista työtä!” totesi rauhoittavan tunnin päätteeksi eräs rentoutunut oppilaani. Myös itselläni oli ennen jooganopettajan uraa sellainen käsitys tulevista kollegoistani, että he jo työn puolesta saavat tehtyä monipuolisesti joogaharjoitusta, minkä lisäksi kuvittelin heidän muunkin elämänsä olevan yhtä harmonista mielenrauhan ilmentymää.
Tosiasiassa joogatunteja opettaessani teen harvoin itse mukana. Näytän asanat – joskus oman kehoni kannalta ikävästi vain toisella puolella – mutta muuten seurailen, mitä oppilaani tekevät. Olen siis jatkuvasti skarppina ja läsnä. Lisäksi ohjatessa täytyy seurata kelloa ja olla tarpeen mukaan valmis muuttamaan suunnitelmiaan.
Muutaman vuoden olen tehnyt jooganopettajan työtä päätoimisesti. Tämä tarkoittaa lukuisia viikkotunteja. Nämä ovat eri päivinä, eri aikoihin ja muutamassa eri paikassa, mikä tarkoittaa kellon tarkkailua ja lukuisia siirtymiä. Lisäksi rakastan pitää työpajoja ja opettajiakin kouluttelen. Yhdistystoiminta Erkkajoogan Vertaiset ry:ssä vaatii oman osansa energiasta, samoin kirjoittaminen. Lisäksi on vielä se muu elämä.
Niin paljon kuin kyse onkin hyvinvointialasta, tämä paketti sisältää vallan mainiot ainekset loppuunpalamiseen. Vaikka keinot sympaattisen hermoston rauhoittamiseen olisivat miten hyvin hallussa, ne eivät auta, jos niitä ei sovella itseensä.
Olen siis laatinut listan sympaattista hermostoa rauhoittavista elementeistä. Näitä voi soveltaa joogatunneilla oppilaisiinsa, mutta parasta olisi, jos näitä tulisi sovellettua myös itseensä joogasalin ulkopuolellakin.
Huomion tuominen kehon sisäpuolelle
Tämä on rauhoittumisen A ja O. Ulkoisen tilan skannaaminen pitää valppaana, ja vasta kun oikeasti tuntuu turvalliselta jättää se tekemättä, on mahdollista rauhoittua. Huomion tuominen kehon sisäpuolelle tarkoittaa myös huomion tuomista tähän hetkeen. Voi huomioida konkreettisia aistimuksia: Miten kehoni asettuu alustalle? Miltä kehon paino tuntuu? Millaisia ääniä huomaan?
Toki joskus kehon sisältä saattaa löytyä esimerkiksi ahdistusta tai muuta pahaa oloa, jopa pakokauhua. Tämä ei ymmärrettävästi rauhoita. Silloin voi olla avuksi tuoda huomio neutraalimpiin tuntemuksiin esimerkiksi kämmenissä tai jalkaterissä. Niissä kohdin harvemmin on sen suurempia kriisejä meneillään.
Uloshengityksen pidentäminen
Vaivattoman rauhallinen uloshengitys korreloi yleensä rauhallisen olon kanssa. Hengityksen kanssa tulee kuitenkin olla tarkkana: pakolla pidennetty hengitys tekee olon lähinnä hankalaksi. Alkuun voi ottaa pari kolme syvää huokausta: hengittää keuhkot täyteen nenän kautta ja huokaista ne kaikessa rauhassa tyhjiksi suun kautta. Tekniikan taika paljastuu siinä kun tämän lopettaa ja antaa hengityksen palata omaan luontaiseen rytmiinsä.
Toinen hyvä kikka uloshengityksen huijaamiseksi joskus huomattavastikin pidemmäksi on äänen käyttö. Voi laulaa tai ihan vain antaa uloshengityksen virrata jonkin leppoisan äänteen kera. Anna sisäänhengityksen soljua luonnostaan ilman tekemisen tuntua. Jos äänen käyttö jännittää liikaa, uloshengityksen voi suhista: sssssssss… Myös joogeille tuttu ujjayi-hengitys perustuu samaan periaatteeseen. Ääntä tai ujjayita käyttämällä uloshengitys kohtaa hieman enemmän vastusta, jolloin se väkisinkin pitenee. Avainsanoina ovat jälleen vaivattomuus ja kiireettömyys.
Liike
Kyllä, liike voi rauhoittaa. Jos on kovasti ylikierroksilla, pysähtyminen on iso muutos eikä se välttämättä tunnu lainkaan hyvältä tai luontevalta, vaikka miten olisi pysähtymisen tarpeessa. Jos on paljon ylimääräistä energiaa, se kannattaa purkaa ensin. On yksilöllistä, millainen liike milloinkin on tarpeen. Joku vaatii hikilenkin, toinen pari aurinkotervehdystä tai muuta virtaavaa joogaa, ja joskus saattaa riittää pieni verryttely ja raajojen ravistelu.
Tämä pätee myös rauhoittavaan joogaharjoitukseen. Jos tekee levottomana vaikka yin-joogaharjoitusta, tulisi olla lupa liikkua. Ääritilanteessa pakotettu pysähtyminen voi saada mielen ahdistavalla tavalla yliaktiiviseksi ja triggeröidä jopa pakokauhua.
Sen sijaan, että tahdonvoimalla pitäisi itseään paikallaan, voi tarkastella omia impulssejaan liikkua, ja ennen kuin liikahtaa, voi arvioida, onko liike siinä kohtaa tarpeen. Tämä vaatii hienovaraisuutta: tavoite ei varsinaisesti ole liikehdinnän minimoiminen, vaan ainoastaan tietoiseksi tuleminen omista tarpeistaan.
Salliminen
Salliminen on tässä niin vastustamisen kuin yrittämisenkin vastakohta. Vastustaminen ja yrittäminen vaativat ponnistelua, kun taas salliminen vapauttaa sitä. Kun yrittää rauhoittua, toiminta on tavoitehakuista. Usein huomaa epäonnistuvansa tässä.
Rauhoittumisen tarpeesta on hyvä olla tietoinen, mutta sen sijaan että yrittämällä yrittäisi saada sitä tapahtumaan, sallii sen tapahtua omassa tahdissaan ja sen verran kuin siinä tilanteessa on mahdollista. Salliminen ei ole vaatimista.
Sama pätee nukahtamiseen: en voi nukahtaa päättämällä, että nukahdan, mutta kun rauhassa odottelen unta, voin luottaa siihen, että se kyllä tulee jossain vaiheessa.
Jo se että tiedostaa tarpeen rauhoittua laittaa prosessia liikkeelle. Se on toki mahdollista estää monin tavoin, vaikkapa nauttimalla kofeiinia tai suivaantumalla sosiaalisen median kirjoituksista. Jättämällä nämä asiat tekemättä tulee poistaneeksi esteitä rauhoittumisen tieltä.
Lopuksi
Rauhoittumisen taidon harjoittelu olisi hyvä olla osa omaa päivittäistä rutiiniaan. Sen ei tarvitse tarkoittaa kahden tunnin restoratiivista joogaharjoitusta aamuin illoin – joskin silloin, kun elämä on erityisen kiireistä ja kuormittavaa, sekään ei ole lainkaan huono idea. Nämä keinot eivät vaadi erillistä harjoitusta vaan niitä voi soveltaa monella tapaa moneen tilanteeseen. Suurin haaste on muistaa tehdä ne, erityisesti silloin kun tarve siihen on suuri.
Kirjoittaja on turkulainen filosofi ja jooganopettaja. Hän pitää blogia osoitteessa https://joogamattoajatelmia.wordpress.com/